Nyt se on sitten oma. Mökkihulluus kun iskee niin pakko sen edessä on taipua, astella pankkiin anomaan lainaa ja siinä sitä sitten jo oltiinkin, mökin avaimet kädessä ja epäuskoinen hymy kasvoilla.
Pankki kiittää ja valtio kiittää.
Melkoista paperien pyöritystä on kiinteistökauppa ja jokaisesta paperista jokin taho ottaa käsittelymaksua, välitysmaksua, veroa, kaupanvahvistajan palkkiota tai muuta vastaavaa. Varainsiirtovero on yksi käsittämättömän katala vero ihmisten kiusaksi. Väitän että se on suurin syy asuntojen hintojen jatkuvaan nousuun. Jokaisella osto-myynti-osto kierroksella myyjä tietenkin haluaa saada vähintään maksamansa hinnan takaisin veroineen. Tarkoittaa siis 2-4% hinnan nousua joka kerta kun asunto vaihtaa omistajaa. Pienemmissä kaupunki asunnoissa omistajan vaihdos voi olla parin vuoden välein, joten neliöhinnat nousee kohisten.
Mutta eipä tässä kohtaa enempää verotuksesta. Kymmenien allekirjoitusten ja leimojen jälkeen kaupat saatiin päätökseen ja juhlistimme tilaisuutta leivoskahvilla ja Laitilan panimon limonaadeilla (päärynä on paras). Kahvitteluiden jälkeen hurautimme suoraan mökillemme tutkailemaan paikkoja uusin silmin. Metsäinen tontti on täynnä mustikkaa, kohta kypsänä poimittavaksi, siitä tämän blogin nimikin. Kielot koristavat polunreunaa. Nurmikko on ylipitkä ja pensaat venyttäneet oksiaan villinä ja vapaana.
Lomaparatiisimme on ollut muutaman vuoden hoitamatta ja kiinteistöt tulivat meille irtaimistoineen, joten edessä olisi mittava raivaus-, tyhjennys- ja siivousurakka, ennen kuin pääsemme vain laiturille loikoilemaan. Onneksi lapsetkin ovat innoissaan osallistumassa pihan ja mökin siivoukseen. Tästä tulee mukava koko perheen projekti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti